Usein kysyttyä

Kuinka luonnehtisit kuvaustyyliäsi?

Luonnollinen ja ajaton. Kuvaan enimmäkseen luonnonvaloa hyödyntäen, noin 90 % ajasta häissä kuvaan pelkästään vallitsevalla valolla. En kuitenkaan pelkää käyttää salamalaitteita, jos hyvän kuvan tekeminen sitä vaatii. Yksi niistä tilanteista voi olla hämärtyvä ilta, tai hääparin first dance. 

 

Kannattaako meidän kahden viralliset hääkuvat ottaa ennen vai jälkeen vihkimisen?

Se riippuu täysin teistä ja siitä näettekö toisenne ennen vihkimistä, mutta lähtökohtaisesti suosittelen aina hääpotrettien kuvaamista ennen vihkimistä. Silloin kuvaukselle voidaan varata riittävästi aikaa, emmekä odotuta vieraitanne sillä välin. Lisäksi saatte viettää loppupäivän heidän kanssaan seurustellen – hääjuhlan aikana voi joskus olla hankala vetäytyä pidemmäksi aikaa kuvaamaan. Myös heti vihkimisen jälkeen aikataulu on usein niukempi. Jos kuitenkin valitsette tämän vaihtoehdon, jutellaan siitä etukäteen, jotta voin antaa vinkkejä joiden avulla asiat sujuvat.

Yksi vaihtoehto on jakaa kuvaus kahteen osaan siten, että osa kuvista kuvataan päivällä ja juhlien iltaosuuteen varataan aikaa karata toiseen lyhyempään kuvaukseen (10-15 min). Tämä vaihtoehto toimii erityisen hyvin syksyllä, jolloin aurinko on jo alkuillasta matalalla ja pääsemme hyödyntämään laskevan auringon kaunista valoa kuvissa.

 

Miksi kuvaat häitä? Mistä siinä erityisesti pidät?

Parasta hääkuvauksessa on ihmisten kohtaaminen ja kuvauspäivän monipuolisuus. Minulla on nopea tilannetaju ja rakastan pieniä, ohikiitäviä hetkiä, jotka tarjoavat myös sopivasti haastetta. Nautin erityisesti siitä hetkestä kun hääpari astuu kirkosta ulos ja aamun valmisteluiden kuvaamisesta. Ollaan vietetty hulvattoman hauskoja hetkiä morsiamen ja kaasojen kanssa, kun jännitystä on ollut sopivasti ilmassa. Muun muassa juuri näiden kuvien tärkeydestä on kiitelty jälkikäteen. Kuvat ovat konkreettinen muisto, joka ei häviä, ja joita voi palata katsomaan aina uudestaan ja uudestaan.

 

Kuvaatko häiden lisäksi muutakin?

Kyllä! Voit ottaa yhteyttä ihan kaikissa kuvaustarpeissa. Pidän kovasti lasten ja perheiden kuvaamisesta, ja viime vuonna kuvasin myös reilut neljäkymmentä vastasyntynyttä, pientä vauvaa. Olen kuvannut kuvia yrityksille mainoskäyttöön, sisustus- ja tuotekuvia, valmistujaiskuvia, kihlakuvia ja odotusajan kuvia. Kuvaan myös perhejuhlia ristiäisistä hautajaisiin, ja työskentelen hyvin luontevasti myös studiossa. Studio Tampereen Nekalassa on avoinna sopimuksesta.

 

Miten voimme varata sinut kuvaajaksi häihin?

Ottakaa yhteyttä, lähettäkää rohkeasti sähköpostia ja kertokaa pari seikkaa häistänne. Vähintään paikka ja päivämäärä (+ kuvauksen toivottu kesto tunteina, ja muut toiveet). Voit myös soittaa arkisin klo 10-17 välillä.